Jarno Härkönen

Jarno Härkönen jooga

Aloitin urani ohjaajana Karaten parissa, josta ohjaajakokemusta pääsi kertymään 15 vuoden ajalta. Ryhmäliikuntaa olen ohjannut eri muodoissaan kahdeksan vuotta ja ensimmäisen kosketuksen joogaan sain Les Millsin BodyBalance tunneilla. Kyseessä on fuusiolaji, joka yhdistää Tai Chitä, joogaa ja pilatesta. Innostuin tunnista sen verran että päädyin ohjaajakoulutukseen, jossa joogaliikkeisiin alettiin tutustumaan tarkemmin.

Myöhemmin halusin syventää osaamistani joogasta tulleiden liikkeiden osalta ja päätin (vuosien vastustelun jälkeen) kokeilla ensimmäisen kerran ihan oikeata joogatuntia. Ja se kerta riittikin – olin koukussa saman tien!

Varsinkin Vinyasa Flow tyylinä vei sydämeni liikkuvana, monipuolisena ja haastavana harjoituksena. Olen ollut mukana Satu Tuomelan RYT-200 koulutuksessa ja mentoroinnissa, virallinen valmistuminen joogaopettajaksi tapahtuu nyt syksyn aikana. Olen käynyt mukana myös mm. Tiffany Cruikshankin ja Kathryn Budigin workshopeissa hakemassa vaikutteita omaan harjoitteluuni ja ohjaamiseeni.

Tunneillani haluan auttaa harjoittelijoita oikeisiin anatomisiin linjauksiin, liikkeiden rakentamiseen oikeaoppisesti ja hengityksen ja rentouden merkitykseen harjoituksessa. Haluan antaa jokaisella tunnilla harjoittelijoille sopivasti haastetta, kuitenkin hauskuutta unohtamatta! Tuntini sopivat myös erinomaisesti miehille ja aloittelijat otetaan huomioon jokaisella tunnilla.

Joogan lisäksi ohjaan edelleen ryhmäliikuntaa (mm. BodyCombat, kahvakuula ja spinning), teen töitä Personal Trainerina, vedän yritysliikuntaa ja yritysten kuntoprojekteja, sekä olen aloittanut juuri kouluttajatoiminnan Trainer4You:lla – eli tulevaisuudessa tulen kouluttamaan uusia hyvinvointi- ja kuntosalivalmentajia sekä Personal Trainereita.

Tervetuloa nauttimaan tunneilleni! – Jarno

jarno pikkukuva

Löydät minut Facebookista: PT Jarno Härkönen
Omat kotisivuni ja blogini: Personal Training – Jarno Härkönen
Blogini Ryhmaliikunta.fi-sivustolla: Jarno Härkönen blogi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>